Tarina ja vastuullisuus

Nokian Jalkineet  mukana Pohjolan säässä vuodesta 1898 lähtien!

Nokian Jalkineet perinteistä käistyötä ja uutta teknologiaa.

1800-luvun lopulla Suomen ilmasto oli ihan samanlainen kuin nykyäänkin. Kostea ja kylmä. Joukko liikemiehiä perusti Helsinkiin Suomen Gummitehdas Osakeyhtiön, jonka liikeidea oli valmistaa laadukkaita kumijalkineita pohjoisen ilmastomme erityistarpeisiin. Kansa hullaantui kumijalkineista ja tehdas siirrettiin Helsingistä Nokialle. Nokia todettiin sen verran napakaksi nimeksi, että kumitehdas otti sen käyttöön kaikessa markkinoinnissaan.

Erikoisjalkineita ja klassikkosaappaita

Vuodet vierivät. Suomi teollistui, kehittyi ja kansainvälistyi. Sodan jälkeen kansa halusi laadukkaita erikoisjalkineita sekä malleja harrastuskäyttöön. Klassikoksi jäi eritoten 1960-luvun Hai-saapas, joka suunniteltiin alun perin purjehtijoille.

Kaikkien aikojen klassikkosaapasta saatiin odottaa vuoteen 1973, jolloin esittelimme pitkävartisen miestensaappaan, Kontion. Kontiosta tuli kiistaton kumisaappaiden kuningas, suomalaisen jalkinesuunnittelun taidonnäyte.

Muutosten tuulet

Mallistomme laajeni vaivihkaa yhä kauemmas perinteisestä kumisaappaasta. Kumisaapas sai seurakseen hiihtokenkää, keilatossua ja diskojalkinetta. Samaan aikaan kotimainen jalkine- ja tekstiiliteollisuus pinnisteli Kaukoidästä tulvivan halpatuonnin kanssa.

Alkoi erikoistumisen aika. Ensin emoyhtiö Nokia lähti valloittamaan tietoliikennemarkkinoita ja yhtiöstä erkanivat muun muassa Nokian Jalkineet ja Nokian Renkaat. Nokian Jalkineissa keskityttiin laadukkaiden kumisaappaiden valmistamiseen. 

Kun vuosituhat vaihtui, kumijalkineita oli valmistettu Suomessa käsityönä yli sadan vuoden ajan, mutta niitä ei voinut enää valmistaa kannattavasti. Kaksi ISO-sertifioitua, alansa parhaimpiin kuuluvaa eurooppalaista sopimusvalmistajaa perehtyi nokialaisten valmistamiseen ja kokonaisia kokoonpanolinjastoja muutti Suomesta Serbiaan ja Slovakiaan. Vuodesta 2007 alkaen koko saapastuotanto oli siirretty pois Suomesta ja korkealuokkaisten saappaiden valmistus jatkuu läheisessä yhteistyössä, käsityönä, suomalaisin lestein, satavuotista osaamistamme hyödyntäen.

 

Kansainvälinen suomalainen

Perheyhtiö Berner osti Nokian Jalkineet vuonna 2005. Kansainvälistyvän saapasmerkin suunnittelu, tuotekehitys, kumireseptit ja lestit on säilytetty koko Nokian Jalkineiden historian ajan tiukasti kotimaisissa käsissä. Myös tuotteiden markkinointi, myynti ja logistiikka hoidetaan suomalaisten huippuosaajien voimin. Saumaton yhteistyö suomalaisten jalkinealan osaajien ja maailman parhaiden kumisaapasvalmistajien välillä onkin poikinut yhä kehittyneempiä jalkineita. Tekniset ammattijalkineet, eräjalkineet, lasten jalkineet sekä kansan rakastamat klassikot ovat saaneet seurakseen kuuminta katumuotia edustavan saapasmalliston. Kumisaappaita viedään nykyään 15 maahan ympäri maailmaa.

Tänäkin päivänä jokainen kumisaappaamme valmistetaan huolellisesti käsityönä kymmenistä osista. Suomalaiset suunnittelijat ohjaavat tuotantoa kumiseoksesta kaupan hyllylle saakka. Erityistä huomiota kiinnitämme ekologisuuteen.

Käytämme jalkineissamme aitoa luonnonkumia, joka on uusiutuva luonnonvara. Tuotantoprosessimme on hiottu erittäin tehokkaaksi, esimerkiksi ylijäämäkumi hyödynnetään tarkasti. Jalkineidemme korkea laatu takaa puolestaan sen, että niitä käytetään mahdollisimman pitkään ja siten ympäristöä säästäen.

Vastuullisuus

Nokian Jalkineille on myönnetty Suomalaisen Työn Liiton Design from Finland -merkki tunnustuksena ainutlaatuisesta suomalaisesta muotoilusta ja tuotesuunnittelusta. Nokian Jalkineiden käyttöä kestävät ja vastuullisesti valmistetut tuotteet ovat myös ekologisesti kestävä valinta suomalaisen työn puolesta.

Vastuullisuus on mukana jokapäiväisessä työssämme

Vastuullisuus on kiinteä osa jokapäiväistä työtämme ja mukana arjessa joka päivä. Olemme sitoutuneet kehittämään ja edistämään vastuullisia toimintatapoja kaikessa toiminnassamme. Saappaamme valmistetaan pääosin Euroopassa, jossa sopimusvalmistajillamme on EN ISO 9001 -laatujärjestelmäsertifikaatti ja 14001-ympäristösertifikaatti. Lisäksi osa tuotteistamme valmistetaan Kaukoidässä, jossa kaikilla saapasvalmistajillamme on Amfori BSCI -sertifikaatti.

Bernerin eettiset periaatteet

Kaikki sopimusvalmistajamme ovat sitoutuneet Bernerin eettisiin periaatteisiin (Code of Conduct). He ovat velvoitettuja noudattamaan soveltuvaa paikallista ja kansainvälistä lainsäädäntöä muun muassa liittyen työntekijöiden asemaan, työturvallisuuteen, tasa-arvoon, syrjimättömyyteen, yksityisyydensuojaan, lahjontaan ja korruptioon, kilpailuun, ympäristön suojeluun ja tuoteturvallisuuteen.

Nokian Jalkineet ja Hai ovat Berner Oy:n brändejä ja Berner Oy:llä on vastuullisuusohjelma, joka kattaa kaikki liiketoiminta-alueet. Lue lisää Berner Oy.n vastuullisuustyöstä.

Hai tuotteissa käytetyt kumimateriaalit

Hai saappaat valmistetaan pääosin luonnonkumipohjaisista seoksista. Luonnonkumi korjataan viljellyistä kumipuista. Luonnonkumiseoksista valmistetut saappaat sopivat myös vegaaneille, ellei tuotetiedoissa kotisivuillamme ole erillistä mainintaa eläinperäisistä materiaaleista: muun muassa villaa sisältävästä huovasta tai nahasta. Tuotantoprosessissa ylijäämämateriaalit kierrätetään takaisin prosessiin. Luonnonkumista valmistetut saappaat voi hävittää käytön loputtua normaalisti sekajätteenä.

Sopimusvalmistajiemme käyttämä luonnonkumi tulee Vietnamista. Pyrimme jatkuvasti kehittämään raaka-aineidemme alkuperään liittyvää tietoa ja sen läpinäkyvyyttä.

Hai saappaat valmistetaan materiaaleista tai raaka-aineista, jotka ovat EU:n lainsäädännön hyväksymiä, eikä niiden valmistamisessa käytetä kiellettyjä tai terveydelle haitallisia aineita.

Hai-saappaiden tuotepakkaukset

Hai-saapaslaatikot valmistetaan pinnoitetusta tai kierrätetystä aaltopahvista eivätkä niiden painovärit ja pintalakat sisällä kiellettyjä aineita tai REACH-asetuksen kandidaattilistan erityistä huolta aiheuttavia aineita. Hai-tuotteiden pakkausmateriaalit soveltuvat kartongin ja muovin keräykseen. Tuotteissa mahdollisesti käytetyt muovipakkaukset valmistetaan kierrätetystä muovista.

Tavoitteemme on, että kaikki käyttämämme pakkausmateriaali on kierrätettävää, kierrätettyä tai uudelleen käytettävää. Pyrimme myös vähentämään uusiokuitujen käyttöä sekä tarpeetonta pakkaamista.

Kumisaappaiden kuljetukset

Euroopassa valmistetut tuotteet tulevat maanteitse tehtaalta Suomeen. Kaukoidässä valmistetut tuotteemme laivataan merirahtina, ja osa myös kuljetetaan junalla maateitse. Pyrimme kaikissa kuljetusmuodoissa kuljettamaan tuotteet täyteen pakatuissa kuormissa hukkatilan välttämiseksi. 

Hai ja Nokian Jalkineiden tuotteiden tuotanto

Pyrimme edistämään alihankkijoidemme vastuullisia toimintatapoja.  Käyttämämme sopimusvalmistajat ovat sitoutuneet Bernerin eettisiin periaatteisiin (Code of Conduct) sekä kehittämään toimintaansa eettisesti kestävällä tavalla.

Uusilta riskimaiden tavarantoimittajiltamme edellytämme voimassa olevaa Amfori BSCI** -auditointia tai sitoutumista SA8000-sertifointiin tai muuhun Global Social Compliance Programme -ohjelman (GSCP) mukaiseen sosiaalisen vastuun ohjelmaan. Edellytämme kaikilta toimittajiltamme valmiutta kehittää toimintaansa auditointien läpäisemiseksi. Teemme myös säännöllisesti tehdasvierailuja käyttämillämme tehtailla.

Hai-saappaiden  ja Nokian Jalkineiden sopimusvalmistajat

Tehtaat, joita käytämme tuotteidemme valmistamiseen, ovat alansa parhaita sopimusvalmistajia. Euroopassa kumisaappaitamme valmistaa  alansa johtava pitkäaikainen yhteistyökumppani, jolla on EN ISO 9001- ja 14001-sertifikaatit*. Tehdas on sitoutunut kehittämään toimintaansa SA8000* pohjalta.

*EN ISO 9001-sertifikaatti keskittyy laadunhallintajärjestelmään, joka varmistaa tuotteiden ja palveluiden korkean laadun ja jatkuvan parantamisen.

EN ISO 14001-sertifikaatti koskee ympäristöjohtamisjärjestelmää, joka auttaa organisaatiota vähentämään ympäristövaikutuksiaan, noudattamaan ympäristölainsäädäntöä ja parantamaan ympäristönsuojelutoimiaan.

SA8000 on kansainvälinen standardi, joka koskee sosiaalista vastuuta. Se kattaa työolosuhteet, työntekijöiden oikeudet ja eettiset liiketoimintakäytännöt.

**Amfori BSCI tarkoituksena on luoda kestävä ja vastuullinen toimitusketju, joka noudattaa kansainvälisiä työstandardeja ja ihmisoikeuksia.

Euroopassa tuotteitamme valmistaa:

Kiinassa tuotteitamme valmistavilla tehtailla on kaikilla Amfori BCSI -sertifikaatit*:

  • Quanzhou Dezhong Bags Co. Ltd 
  • Zhong Wei Xie Ye Co. Ltd
  • Ganzhou Lanye Shoes Co. Ltd
  • Fujian Rumba Shoes Co., Ltd 
  • Zhejiang Chenhao Umbrella Co., Ltd 
  • Baoding Sinyang Shoes Co., LTD in Xushui and province of Hebei
  • Handan Qicai Shoes Co., in Qushou and province of Hebei
  • Ci Xian Dao Plastic and Rubber shoes Co., LTD in Ci Xian and province of Hebei
  • Quanzhoushi Sansheng Xiangsu Keji Co., LTD in Jinjiang and province of Fujian
  • Yangzhou Kaifeng Shoes Manufacture Co., Ltd
  • Tianjin Shunfude Industry and Trade Co., Ltd
  • Xinle Huabao Plastic Products Co., Ltd